Kätköpaikkani

Kätköpaikkani

Luin vuosia sitten Corrie Ten Boomin tositapahtumiin perustuvan kirjan: Kätköpaikka. Se kertoo toisen maailmansodan aikaisista vainoista. Tämä hollantilaisen naisen perhe avasi kotinsa ovet ja tarjosi sieltä kätköpaikan vainotuille juutalaisille, he auttoivat monia turvaan oman henkensä uhalla. Juutalaisethan olivat tuolloin lainsuojattomia, heitä ei ollut oikeus auttaa tai puolustaa, ihmisten keksimän lain mukaan siis. Se ei kuitenkaan pätenyt näiden jumalaapelkäävien ihmisten sydämissä vaan he tekivät kuten omatunto vaati, he pelkäsivät enemmän Herraa kuin ihmisiä. Juutalaisia vihattiin syyttä, heidät haluttiin tuhota. Mutta näiden ihmisten omatunto todisti, että heidän on autettava kurjia saamaan oikeutta, heillä oli oikeus elää eikä joutua tuhottaviksi.

Lopulta Corrie ja hänen perheensä, yli 80-vuotias isäkin, otettiin kiinni. Vanha mies olisi päästetty vapauteen, jos vaan lupaisi jatkossa olla auttamatta juutalaisia. Mies vastasi, että hänen kotinsa ovi pysyy auki juutalaisille, eikä hän kiellä heiltä apuaan. Niin hän jäi vankilaan ja kuoli siellä pian. Hänen viisikymppiset naimattomat tyttärensä, Corrie ja siskonsa kuljetettiin lopulta keskitysleirille. On sanomattakin selvää, että olot siellä olivat hirvittävät. Corrien sisko menehtyi siellä monien muiden tavoin, mutta Corrie todistaa kirjassaan, kuinka tuo sisko ei ollut lainkaan katkera, hän eli Herran yhteydessä kärsimyksen paikassakin. Corrie pääsi lopulta vapauteen viimeisten vapautettujen naisten joukossa.

Luin tuohon aikaan myös monia muita vainoista kertovia kirjoja. Ne kosketti. Se kärsimys, jota nämä ihmiset ovat ruumiissaan kestäneet on jotain käsittämätöntä. Omat kiitosaiheet elämässä lisääntyivät kummasti, sai perspektiiviä asioihin. Mietin miten ikinä voisin kestää, jos eteeni tulisi vastaavaa..tuntui etten mitenkään..

Sitten eteeni tuli kirja, Corrien kirjoittama sekin: “Huomispäivän kätköpaikka”. Tartuin siihen silloin suurin odotuksin: Nyt saan tietää mikä on se piilopaikka, johon voin suojautua vihollisen vainotessa (etten joudu lihassani kärsimään, ajattelin).

Kirja ei ollut aivan semmoinen kuin odotin (ja minäkin olen sittemmin paljon muuttunut, kasvanut). En löytänyt neuvoa mihin lihani kätkisin, ettei minun ruumiiseeni sattuisi. Mutta mitä löysin on paljon arvokkaampaa, todellisen kätköpaikan, sinne ei lihassa pääse vaan ainoastaan Hengen kautta. Herra on minun kätköpaikkani ja kilpeni. Jumalan tuntemisen kautta saan omistaa aarteista parhaan, hän on se vahva torni vihollista vastaan. Minulla on se luottamus häneen, että voin häneen kätkeytyneenä, hänen Henkensä voimassa, kestää sen mitä kestettäväkseni on määrätty, vaikka ulkoinen ihmiseni menehtyisikin. Vaikka ruumiini tapettaisiinkin. Elämäni ei päättyisi siihen, sillä “joka uskoo minuun, elää vaikka olisi kuollut”, lupasi Jeshua.

Pietarikaan ei ilman Pyhää Henkeä, vain oma voima, lihan voima käytettävissään kyennyt muuhun kuin kuolemanpelossa Jeshuan kieltämiseen. Sen enempään en minäkään lihassani pysty, eikä kukaan muukaan, voima kärsimyksien kestämiseen ei löydy ihmisestä itsestään. Liha haluaa aina pelastaa oman nahkansa. Myöhemmin, kun Pietari sai Pyhän Hengen voimakseen, hän kuoli marttyyrikuoleman, perimätiedon mukaan ristiinnaulittuna, pää alaspäin. Tähän kärsimykseen sai Pietari armon ylhäältä. Ja siirtyi Herran luo.

Mites sitten, kun minusta ei juuri nyt tällä hetkellä tunnu, että voisin kuitenkaan kestää, niin miten siis voin kestää ahdistuksen päivänä? Tähän Corrie kertoi kirjassaan hyvän vertauksen, kun itsekin aikanaan tätä kysymystä pohti. Hänen isänsä oli sitten kysynyt tuolloin pikkutytöltään, että “Kun menemme junalla kaupunkiin, milloin annan sinulle matkalipun?” Corrie vastasi, että juuri ennen junan lähtöä. “No niin”, sanoi isä, “sinulla ei tunnu olevan sitä voimaa juuri nyt, koska et tarvitse sitä juuri nyt, mutta saat sen kun on sen aika.”

Tähän minä luotan, Herra ei minua hylkää eikä jätä vaan on minun kanssani, kun minulla on ahdistus. Tahdon elää hänen yhteydessään jatkuvasti, riippuen hänessä kiinni hyvinäkin päivinä, kaikkina aikoina, vaeltaa hänen teitään. Muuten voi olla, etten pahan päivän yllättäessä ehdikään ikäänkuin kätkeytyä häneen, jos en ole häntä lähellä, tai sitä riskiä en ainakaan haluaisi ottaa.

”Koska hän on kiintynyt minuun,
minä pelastan hänet.
Minä vien hänet turvaan,
koska hän tuntee minun nimeni.
Hän huutaa minua avukseen,
ja minä vastaan hänelle.
Minä olen hänen kanssaan ahdistuksessa.
Minä vapautan hänet ja kunnioitan häntä.
Minä tyydytän hänet pitkällä iällä
ja suon hänen nähdä valmistamani pelastuksen.”

Psalmit 91:14‭-‬16

Niin…Corrien sisko näki unen ennen kuolemaansa, sellaisen, että heidät vapautettiin. Ja niin kävi. Mutta vapaus koitti heille tuossa hetkessä eri tavoin: Hänet vapautettiin kuoleman kautta Herran luo, ja Corrie vapautettiin jatkamaan maanpäällistä elämää vapaana kansalaisena, poissa keskitysleiriltä.

“Tämän olen puhunut teille,
että teillä olisi minussa rauha.
Maailmassa teillä on ahdistus,
mutta olkaa rohkeat:
minä olen voittanut maailman.”

Johannes 16:33

“Herra on sorretun linna,
turvapaikka ahdingon aikoina.
Sinuun luottavat ne,
jotka sinun nimesi tuntevat,
sillä sinä et hylkää niitä,
jotka etsivät sinua, Herra.”

Psalmit 9:10‭-‬11

“Sinä olet kätköpaikkani ja kilpeni,
sinun sanaasi minä panen toivoni.”

Psalmit 119:114

2 Replies to “Kätköpaikkani”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *